Frontline Forum – yhteiskunnallisen
hyvän tuottaja
Frontline Forum Oy:n ensisijaisena päämääränä on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen edistämällä planeettamme ja yhteiskuntiemme kestävyyden kannalta tärkeiden ratkaisujen syntymistä. Edistämme ekosysteemien rakentumista globaalisti, nostamme esiin kipeitäkin yhteiskunnallisia kysymyksiä ja edistämme ratkaisujen syntymistä eri osapuolia arvostavan dialogin kautta.
Toimintamme keskeiset mittarit liittyvät Frontline Forumin tuottamien tai sen kautta jaettujen tietotuotteiden määrään, tapahtumien määrään, medianäkyvyyteen, seuraaja- ja osallistujamääriin sekä yhteisön antamiin palautteisiin koskien toiminnan laatua. Toiminnasta mahdollisesti syntyvä voitto kanavoidaan lähinnä Frontline Forum'in tulevan toimintaan ja sitä tukevien rakenteiden sekä yhteistyösuhteiden edistämiseen.
Ryhdy kumppaniksi!
Nosta organisaatiosi vastuullisuus esiin
Frontline Forum -kumppanuuden avulla
Frontline Forumilla voit olla mukana edistämässä vastuullista liiketoimintaa ja kestävää kehitystä.
Kumppaninamme tuet monipuolista toimintaa, jossa etsitään konkreettisia ratkaisuja planeettamme pelastamiseksi ja demokraattisen yhteiskuntamallin toiminnan parantamiseksi. Frontline Forumilla esitellään uusimpia innovaatioita ja keskustellaan teknologian vaikutuksesta liiketoimintaan. Emme myöskään unohda kertoa Teidän tarinaanne ja innovatiivisia ratkaisujanne.
Frontline Forumin sosiaalisen median kanavat ja erilaiset tapahtumat tarjoavat teille erinomaisen tilaisuuden verkostoitua ja luoda uusia ja arvokkaita sidosryhmäsuhteita liike-elämän ja päätöksenteon piireissä.
Tulemalla Frontline Forumin kumppaniksi voit myös konkreettisesti osoittaa yrityksen sitoutumisen vastuullisuuden ja kestävyyden periaatteisiin. Tämä herättää luottamusta ja luo positiivista brändimielikuvaa sidosryhmien keskuudessa, mukaan lukien asiakkaat, henkilöstö, yhteistyökumppanit ja sijoittajat.
Osallistuminen yhteisiin arvoihin perustuvaan toimintaan luo vahvempia siteitä sidosryhmien kanssa ja edistää pitkäaikaisia, vastuullisia kumppanuuksia. Parhaimmillaan yrityksen mukana olo tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä lisää myös työntekijöidemme tyytyväisyyttä ja sitoutumista sekä auttaa houkuttelemaan uusia lahjakkuuksia, jotka jakavat samat arvot.
Haluatko kumppaniksemme?
Alta löydät kumppanuusvaihtoehtomme. Myös yksilöllinen kumppanuusratkaisu on mahdollinen!
Viestintäkumppani
Viestintä-
kumppani
Teemme mielellämme yhteistyötä Frontline Forum aiheista kirjoittavien asiantuntijoiden sekä erilaisia selvityksiä ja tutkimuksia julkaisevien organisaatioiden kanssa. Jos siis etsit sopivaa väylää ajatuksillesi tai julkaisuillesi, ota meidän yhteyttä! Järjestämme myös tiedotustilaisuuksia yhteistyössä kanssanne.
Tapahtumakumppani
Tapahtuma-
kumppani
Etsitkö valmista brändiä, alustaa ja tuotantoekosysteemiä seminaarillesi tai työpajallesi? Jos aiheesi sopii sisältöihimme, teemme kanssasi yhteistyötä vaikuttavan tapahtuman toteuttamiseksi aina rajatummasta yhteistyöstä avaimet käteen -toteutuksiin.
Sponsori
Jos haluat edistää yhteiskunnan ja planeetan kestävyyttä käsittelevää yhteiskunnallista keskustelua ja tukea konkreettisten ratkaisujen syntymistä, olemme organisaatiollesi erinomainen sponsorointikohde. Vaihtoehtona on tapahtumakohtainen tai koko kalenterivuoden kattava sponsorointisopimus. Tutustu paketteihimme tarkemmin alla!
Sponsoripaketit
Community member
- yrityksenne esittely Frontline Forum -tapahtumissa ja digikanavissa ”Community memberinä”
Impact innovator
- yrityksenne esittely Frontline Forum -tapahtumissa ja digikanavissa ”Impact innovatorina”
- yrityksenne edustajan blogitekstin ja videohaastattelun julkaisu Frontline Forum’in kotisivulla ja somekanavissa
Sustainability Champion
- yrityksenne esittely Frontline Forum -tapahtumissa ja digikanavissa ”Sustainability championina”
- yrityksenne edustajan blogitekstin ja videohaastattelun julkaisu Frontline Forum’in kotisivulla ja somekanavissa
- osallistua eksklusiiviseen tapaamiseen tapahtuman puhujien kanssa
- mahdollisuus käyttää puheenvuoro jossakin FF-tapahtumista
LISÄETUNA:
Tarjoamme kaikille sponsoriyrityksen hallitukselle, johdolle ja henkilöstölle -10% alennuksen kaikista vuoden 2025 maksullisista tapahtumista!
Miksi ryhtyä sponsoriksi?
Sponsoroiminen yritysarvojen mukaisesti on tehokas tapa lisätä uskottavuutta, sillä se osoittaa sitoutumisenne arvojenne käytännön toteuttamiseen.
Kohdeyleisönne, työntekijänne ja yhteistyökumppaninne näkevät, että ette ainoastaan puhu arvoista, vaan toimitte niiden mukaisesti, mikä vahvistaa brändinne aitoutta ja luotettavuutta. Sponsoroiminen näiden arvojen kautta ei ainoastaan rakenna positiivista mainetta, vaan myös luo merkityksellistä yhteyttä sidosryhmienne kanssa.
Kumppanina olet edelläkävijä
- Vastuullinen liiketoiminta ja kestävä kehitys: Frontline Forumilla voit olla mukana edistämässä vastuullista liiketoimintaa ja kestävää kehitystä. Kumppanina tuet tapahtumia, joissa keskitytään ratkaisuihin ja innovaatioihin, jotka edistävät kestävää kehitystä ja vastuullista yritystoimintaa.
- Innovaatiot ja teknologian vaikutus liiketoimintaan: innovaatiotapahtumissamme esitellään esitellään uusimpia innovaatioita ja keskustellaan teknologian vaikutuksesta liiketoimintaan. Kumppanina saat mahdollisuuden näyttäytyä alan edelläkävijänä ja tuoda esille omia innovatiivisia ratkaisujasi.
- Yritysten ekosysteemiverkostoon kuuluminen: vahvistat ja luot suhteita ympäristössä, joka koostuu eri organisaatioista, toimijoista, sidosryhmistä ja resursseista, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti yrityksenne toimintaan, strategioihin ja menestykseen. Kumppanina pääset kohtaamaan asiantuntijoita ja vaikuttajia sekä rakentamaan arvokkaita yhteyksiä liike-elämän ja päätöksenteon piireissä.
- Markkinoiden muutosten seuraaminen: kumppaninamme pysyt ajan tasalla markkinoiden muutoksista ja trendeistä ja voit hyödyntää mahdollisuutta oppia uutta ja sopeutua nopeasti muuttuvaan liiketoimintaympäristöön.
- Demokraattinen työyhteisö ja vaikuttaminen: demokraattinen työyhteisö ja vaikuttaminen lisäävät tuloksellisuutta ja hyvinvointia. Kumppanina voit olla mukana edistämässä avointa ja osallistuvaa yrityskulttuuria sekä vaikuttamassa yhteiskunnallisiin päätöksiin ja kehitykseen.
Ryhdy kumppaniksi!